Lahden Joulukylä avaa porttinsa 14.12.

Lahden Joulukylä tarjoaa elämyksiä kaikille aisteille. Punavihreät mökit tekevät paluun Suomen ohjelmallisimmalle joulutorille.

Joulukylän tunnelmia 15.12.2018.

Lahden Joulukylää vietetään Lahden kauppatorilla 14.-22.12.2019 monenlaisin muutoksin. Yhtenä näkyvimpänä Joulukylän mökit on palautettu punaisen ja vihreän väreihin. Mökit maalattiin vuoden 2017 Lahden MM-kisoja varten liilaksi, mutta yleisön pyynnöstä tehdään paluu muotoilija Tapio Anttilan suunnittelemaan alkuperäiseen värimaailmaan. Maalauksesta vastasi Inspis ry.

”Myyntimökkejä on kaikkiaan runsaat 20. Osa niistä on vielä vapaana”, kertoo Lahden kaupungin tapahtumapäällikkö Inkeri Määttä.

Tapahtuma-aluetta on kävijäpalautteen perusteella tiivistetty, ja torin visuaaliseen ilmeeseen kiinnitetään entistä enemmän huomiota.

Lastenmaailma levittäytyy joulukuusen ympärille

Viime vuonna uutuutena esitelty Lasten Joulukylä toteutuu myös tänä vuonna. Joulukylän sisään rakennettu lastenmaailma levittäytyy keskellä toria sijaitsevan joulukuusen ympärille, seimen ja joulupukin välittömään läheisyyteen.

”Lasten Joulukylä on torikuusen ympärille rakentuva tonttuseikkailu. Polun varrelta löytyy tonttuovia, joiden luona odottaa toiminnallista tekemistä. Kävijöille jaetaan tonttupassit, ja täytettyä passia vastaan saa opastontuilta yllätyksen”, kertoo varhaiskasvatuksen esimies Taru Lehtonen Lahden seurakuntayhtymästä.

Lasten Joulukylä on suunnattu alle 10-vuotiaille, mutta tervetulleita ovat myös tätä vanhemmat lapset sekä lapsenmieliset.

Viikonloppuisin tapahtuu aamusta iltaan

Lahden Joulukylä on Suomen ohjelmallisin joulutori. Vilkkainta ohjelma-aikaa ovat klo 9-12 ja klo 17-19 väliset tunnit. Viikonloppuisin Joulukylässä tapahtuu aamusta iltaan.

”Lahden Joulukylä on tässä mielessä erilainen kuin muut joulutorit. Tarjoamme paikallisille artisteille esiintymismahdollisuuksia. Live-esiintymiset luovat kylään erityistä tunnelmaa, vaikka sään armoilla ollaankin”, Inkeri Määttä kertoo.

Mannerheimin Lastensuojeluliitto tuottaa avajaispäivänä koko perheen Joulukylä-muskarin. 17.12. vietetään Lasten Talvikarnevaalipäivää. Lahti Energian tarjoama tekojää on ahkerassa käytössä: luvassa on esimerkiksi taitoluistelijoiden esityksiä, höntsälätkää ja rusettiluistelua modernilla twistillä.

Lahden Joulukylä on avoinna 14.-22.12.2019 päivisin klo 9-19. Perjantaina 20.12. on pidennetty aukioloaika klo 9-21, ja päätöspäivänä 22.12. kylä hiljenee joulun viettoon jo klo 18. Tapahtuman pääjärjestäjiä ovat Lahden kaupunki ja Lahden seurakuntayhtymä.

Written by Inkeri Määttä